Tavallinen 

Elonkorjuujuhla

Kärsämäellä 7.9.2019



Kärsämäki täyttää 150-vuotta. Onnea ja hip hurraa rakas kotikontumme!
Juhlavuoden kunniaksi entiset ja nykyiset kuntalaiset kokoavat voimansa ja tarjoavat juurevan ja runsaan kulttuuritapahtuman, tavallisen Elonkorjuujuhlan Suomen keskipisteessä lauantaina 7. syyskuuta. 
Juhlavuoden teema on 150 tarinaa Kärsämäeltä. Me Kärsämäeltä lähtöisin olevat haluamme tuoda omat tarinamme ja osaamisemme kotipitäjän juhlavuoden iloksi. 
Festivaali alkaa komeasti Kärsämäeltä lähtöisin olevan Matti Ristisen tähdittämän Kari Tapiosta kertovan Olen suomalainen -elokuvan ennakkonäytöksellä. Ennakkonäytöksiä on peräti kaksi, ja niiden yhteydessä Matti ja mahdollisesti muita elokuvan tekijöitä on tavattavissa ja kertomassa Solar Filmsin tuottaman elokuvan tekemisestä.

Näihin juhliin on kutsuttu kaikki, joko tekijänä tai kokijana. Tapahtuman sisällön tuottamisen lisäksi lahja voi olla myös se, että saapuu paikan päälle Kärsämäelle juhlaa viettämään, tuomalla iloa ja eloa Kärsämäen kulmille. Yhdessä saamme aikaan hyvät pirskeet!

Tavallinen Elonkorjuujuhlan sisältö kehkeytyy kevään mittaan Elonkorjuun Facebook-ryhmässä, jonne kaikki entiset ja nykyiset kärsämäkiset ovat tervetulleita ideoimaan tapahtumaa. 

Nyt on jo varmaa, että festivaaleilla nähdään entisten kärsämäkisten voimin perustettu progebändi Ferro Color. Festivaalitunnelmaa luo nostalginen aito posetiivimusiikki, ja klovnihahmokin on vihjannut saapumisestaan. 

Juhlaan saapuu myös Ilkka Vainio & viihteen kenttämiehet tuomaan oman juhlavan esityksensä 150- vuotiaalle Kärsämäelle. Taiteilija Olavi Sammalkanto on puolestaan luvannut koota teoksistaan pop up -näyttelyn. 

Juhlapäiväksi on suunniteltu Kärsämäki Areena, jossa haastatellaan yhteiskunnan eri sektoreilla Suomessa vaikuttavia ex-Kärsämäkisiä tapahtuman teeman mukaisesti. Pieneltä paikkakunnalta on hyvä ponnistaa!

Musiikin lisäksi ohjelma voi olla kuvataidetta, katuperformanssia, sanataidetta, karjankutsuhuutoja, sirkustemppuja ja iskunyörin tekoa - mitä tahansa. 
Jännityksellä odotamme, mitä kaikkea muuta ohjelmaa festivaali tuo tullessaan?
Tarjolla on tietysti hyvää kärsämäkistä festivaaliruokaa ja -juomaa.

Juhlat järjestyvät hyvässä yhteistyössä Kärsämäen kunnan kanssa, joka vastaa virallisista Kärsämäki 150-vuotta juhlallisuuksista? Kunta kutsuu juhlille myös omia vieraitaan?

Festivaalit rakentuvat hyvässä talkoohengessä. Jotta tapahtuman käytännön asiat saadaan mallikkaasti järjestettyä, tavoitteena on kuitenkin löytää sponsoreita eritysesti Kärsämäki-juurisista yrityksistä.

Juhlan yhtenä tavoitteena on toimia kannustavana esimerkkinä muille vastaavilta pikkupaikkakunnilta kotoisin oleville ihmisille, jotta hekin innostuisivat tekemään asioita kotiseutunsa hyväksi. 

15.6. Ars Kärsämäen avajaisten jälkeen julkaistaan juhlan visuaalinen ilme. Toivottavasti paikalle saapuu innokkaita juhlien suunnittelijoita ja toteuttajia. Tervetuloa!